lauantai 7. heinäkuuta 2012

Sairastelua :(


Meillä oli jo ollut kuumetta tai lämpöä Allilla,Eemelillä,Ronjalla ja Pellellä. Ja ajattelin jo ettei kukaan muu tule kipeäksi. Wilma tuntui lämpöiseltä ja huomasin myös että on käsittelyarka. Itku oli erilaista kuin ennen,Wilma ei ollut oma itsensä :( Päivystykseen lähdimme keskellä yötä ja sieltä osastolle tarkkailuun. Siellä sitten oltiinkin muutama päivä,Wilmalle aloitettiin lääkitys kun ei ollut varmaan onko kyseessä virus vai bakteeri. Wilma väsyi kuumeesta ja ei jaksanut syödä kunnolla,laitettiin tippa. Lisänesteistä Wilma piristyi ja paraneminen alkoi,kyseessä oli siis virus. Itselleni nousi myös kuume sairaalassa ja olo oli hetken aikaa aivan kamala kun en ollut juurikaan nukkunut kahtena yönä ja koko ajan huolestutti Wilman vointi ja ikävä kotiin oli kova. Tässä oli tällainen lyhyt versio meidän sairaalareissusta. Mutta nyt Wilma on taas oma itsensä,virkeä,syö hyvin ja on paljon hereillä :) Tällä hetkellä on kaikki terveenä,jää nähtäväksi,että sairastuuko vielä Oona ja Venla. 
Lähipäivät ovat olleet raskaita kaikille,mutta nyt on koko perhe taas kotona <3


Kotiin lähdössä :)


2 kommenttia:

  1. Onneks Wilma parantu <3 nyt vaan toivotaan että pysytte terveenä. Soitellaan joku päivä :)

    VastaaPoista
  2. Onneksi Wilma sai hyvän hoidon ja pääsitte taas kotiin. Huoli pienestä on aina niin suuri!

    VastaaPoista

Sivun näyttöjä yhteensä