keskiviikko 27. kesäkuuta 2012

Wilma




Voi Wilma pieni,nyt sitä on sitten nukuttu päivällä vaunuissa niin hienosti! Eilen illalla uni ei meinannut millään tulla,silmät loisti kirkkaana vielä kahdeltatoista yöllä!! Omaan sänkyyn Wilma ei nukahtanut ollenkaan,mutta kun pääsi viereeni,niin kyllähän se uni lopulta tuli :) Aamuksi oli sovittu,että kaveri tule kyläilemään jo aamusta,se siirrettiin iltapäiväksi,koska tiesin että meidän aamu venähtäisi pitkäksi,kun nukkuminen meni niin myöhään. Isommatkin lapset menivät normaalia myöhemmin nukkumaan ja meillä heräiltiinkin aamulla vasta yhdeksältä. Mutta mehän ollaan lomalla :)


tiistai 26. kesäkuuta 2012

:(

Voi harmi!
Mun blogin tarkoitus oli olla iloinen asia,mutta jotain se tuntuu ärsyttävän. Muutamasta kommentista päätellen,jotka on jätetty ilman nimeä... No,aina on joku joka ei tykkää. Pahalta se silti tuntuu. Mutta kaikella on aina hyvät ja huonot puolensa,niin kuin vaikka tällä blogilla.

Mutta huomenna on taas uusi päivä :)

sunnuntai 24. kesäkuuta 2012

Illalla...

 
 

Kuvia



Meillä alkaa olla auto jo aika täysi,meidän perheen lisäksi autoon mahtuu vielä yksi henkilö.








Wilma ja tutti :)




Uimassa,viileästä ilmasta huolimatta.





Kukkia,niin ihania!!

perjantai 22. kesäkuuta 2012

Äiti,äiti!!!



Eilen oli aamun ja aamupäivän "hiukan" kädet täynnä. Wilma söi koko aamupäivän ajan jatkuvasti ennen kuin nukahti pidemmille unille. Koko ajan kuului ÄITI,ÄITI.....
....Mennäänkö puistoon,teetkö eväät,mulla on nälkä,jano,mennäänkö,tehdäänkö,annatko,tuotko,saanko...jne. Lista oli loputon :D mutta viimein kaikki rauhoittui,noin puoli yhden aikaan ja minäkin sain vaihdettua vaatteet ja pestyä hampaat :) Kantoliinasta oli kyllä iso apu aamulla.

Tänä aamuna sitten vaihdoinkin ihan ensimmäisenä omat vaatteeni! Ettei tarvi yövaatteissa hillua puoleenpäivään asti :D ja Wilmakin nukahti jo aamusta hyville unille :)

torstai 21. kesäkuuta 2012

Iltahetki


Hyvää huomenta!



Tänä aamuna kun heräsin,Eemelin ääniin,en yhtään tiennyt kuinka paljon kello on kun akku oli puhelimesta loppu. Lähdin alakertaan Eemelin ja Allin,sekä Ronjan kanssa ja suureksi yllätykseksi kello oli jo 8.30!! Oho,meillä nukutaan harvoin näin pitkään. Pelle ja muut lapset jäivät vielä nukkumaan,jopa Wilma.

Yöt ovat menneet hyvin Wilman kanssa (ainakin vielä) välillä syödään enemmän ja välillä vähemmän.

Eilen oli mukava päivä,jokaisella tytöllä oli lähes koko päivän ajan oma kaveri ja leikit sujuivat. Mutta kun kaikki tytöt alkavat leikkiä yhtä ja samaa leikkiä niin sitten se onkin jo vähän haastavampaa ja pyöräilykin meni ihan villiksi. Eemeli oli isin pikku apuri <3 


 


Wilma oli rauhallinen koko päivän ja nukkui paljon. Vaunuissa sisällä ja ulkona. Meillä päivisin Wilma nukkuu vaunuissa,koska ne on helppo siirtää paikasta toiseen,siis eri huoneisiin ja ulos. Makuuhuoneet ovat ylhäällä,joten en päivisin vie Wilmaa omaan sänkyyn. 

Aurinko paistaa jo mukavasti,tuntuu että tulee hyvä päivä :)
Lämpöiset kesäpäivät ovat yleensä parhaita päiviä,sateiset ja synkät päivät onkin sitten ihan toinen juttu,silloin kaikki ovat levottomia ja päivä ei välttämättä suju niin hyvin. Mutta nyt näyttäisi tulevan kaunis päivä,nauttikaamme siitä!!






maanantai 18. kesäkuuta 2012

Vauvantuoksuista arkea



Kauan odotettu vauva-arki on alkanut!! Ihanaa <3 Meillä on lähtenyt sujumaan hyvin. Sairaalassa Wilma oli levoton,ei juuri nukkunut ja kun nukkui niin nukkui vain sylissä. Mutta nyt kun olemme kotona,niin Wilma on rauhallinen ja tyytyväinen. Nukkuu ja syö hyvin :) Täällä on tuttua ja turvallista,sairaalassa oli liian hiljaista. Täällä on tuttu ja tasainen meteli lähes koko ajan. Samoihin ääniin Wilma on jo tottunut mahassa. Mitä kovempi meteli,sen paremmin tuntuu nukkuvan :D






Wilmaa on käyty jo näyttämässä ystäville,naapureille...
...lasten ystävät ovat käyneet ihastelemassa ja sukulaiset. Ja vielä on lisää vieraita tulossa :) Meille on aina kaikki olleet heti tervetulleita katsomaan vauvaa.




Tästä huomaa että on ollut touhukas ja mukava päivä lapsilla. Eemeli nukahti sohvalle jo kuuden jälkeen <3


Huomenna tulee neuvolantäti kotiin punnitsemaan Wilmaa,toivottavasti olisi lähtenyt paino hyvin nousuun!


Sylissä






keskiviikko 13. kesäkuuta 2012

39+0

Viikon päästä on laskettu aika,mutta saa nähdä vaikka olisi ensimmäinen raskaus mikä menee lasketun ajan yli :)

Huomenna on aika äitipolille,en ole varma oliko lääkärin tarkoitus arvioida uudestaan että voitaisiinko käynnistää synnytys,kun pelkona on todella nopea synnytys. Mutta enää en itse ole käynnistyksen kannalla,syntyy kun syntyy,eiköhän me sairaalaan ehditä ja jos kotona alkaa syntymään, niin aika nopeasti se ambulanssi paikalle ehtii :) Eikä sekään yllätys olisi vaikka synnytys olisikin pidempi :D
Joku syy siihen on ettei ole vielä syntynyt,ei ole vielä valmis. Mutta jos vauvalla on jotain minkä takia lääkäri käynnistystä ehdottaa niin sitten ilman muuta.

Huomenna varmaan ainakin näkee että onko vauva kasvanut hyvin,jos ei vauvaa jo ennen sitä tavata :)  Oma olo on joka yö aina vaan pahempi,mutta kyllä tässä vielä jaksaa kun on tähänkin asti jaksanut. Päivisin on parempi,kun pysyy liikkeessä koko ajan,ei voi pysähtyä ja käydä makuulle koska jalat menee niin jumiin,niin kuin öisinkin. Ja lapsethan pitää mut kyllä todellakin liikkeessä koko ajan. Tänään piti kyllä tulla välillä Eemelin kanssa sisälle hellettä karkuun ja sitten jaksoi taas. Pellekin on koko viikon tehnyt pitkään päivää mutta hyvin päivät ovat silti sujuneet. Grillattukin on...vaikka yleensä sen hoitaa meillä isi,Eemelikin yksi päivä sanoi kun grillasin että:
" ÄITI,SÄ OSAAT!! " :D

Vilinää pihassa riittää,tänäänkin taisi olla parhaillaan 9-11 lasta pihassa,joista yksi oli poika,meidän Eemeli :) Siellä se menee hyvin tyttöjen joukossa!

Nyt on piha ja koti suunnilleen raivattu,Eemeli ja Aliisa nukkuu,Venla ja Oona katselee kirjoja sängyissään. Ronja on vielä Pellen mukana frisbeegolfradalla. Jokainen lapsi on ollut vuorollaan Pellen mukana,tänään oli Ronjan vuoro ja Ronjalla on myös ystävä mukana. Lapset odottaa jo toista kierrosta innolla :)

Eiköhän tää päivä ala olla tässä. Vielä myöhemmin saunaan.


Sivun näyttöjä yhteensä