maanantai 29. lokakuuta 2012

Jippii!!

Sunnuntaina käytiin ostamassa uusi kamera.

Ja koska mä sitä sitten osaan oikein kunnolla käyttää,se onkin ihan toinen juttu.

Mutta eiköhän aloiteta ihan vaan peruskuvauksella.

 Varmasti on parempia kuvia kuin kännykällä otetut kuvat.

Mä niin tykkään kuvata,ihan kaikkea :)






sunnuntai 28. lokakuuta 2012

Meidän kahden lauantai-ilta


Pitkästä aikaa,minä ja Pelle lähdettiin kaksin illanviettoon <3

Uskaltauduin laulamaan karaokea,kahdessakin paikassa :)

Kylmä ilma ei haitannut,kuljettiin taksilla.

Oli tosi hieno ilta ja yö.

Lastenvahdille suuren suuri Kiitos! Kaikki oli sujunut hienosti.

Nyt on kiva aloittaa taas uusi viikko.


perjantai 26. lokakuuta 2012

Lunta!!!


Aamulla oli lumi maassa,voi sitä lasten riemua!! Sitä tuli jo yöllä,huomasin kun kävin lämmittämässä Wilmalle maitoa. Eilen hain talvivaatteita ja kenkiä varastosta. Tänään täytyis hakea paksumpia hanskoja ja pipoja.


Kerholaiset ehtivät leikkiä lumessa jo ennen kerhoa,Eemelikin jäi pitkästä aikaa kerhoon kun siellä oli lelupäivä,oli ihan innoissaan menossa jo eilen :)

Lapset varmaan ulkoilee tänään paljon,lumesta täytyy ottaa heti kaikki ilo irti! Täytyy iltapäivällä mennä itsekin ulos ja tallentaa kuvin kaikkien lasten ensilumen tuoma ilo <3
 



Mihin leluja tarvitaan?? :D


torstai 25. lokakuuta 2012

Pakkasta




Mukava pieni pakkanen.

Ihanaa,kun ulkona ei ole märkää.

Aurinko paistaa.

Lapset luuli että on satanut lunta kun maa on vähän valkoinen.

Mulla on uudet kengät,ne näyttää hyvältä ja tuntuu jaloissa hyvältä!

Kauppa-ja puistoreissu takana. Hyvässä seurassa :)

Itkua ja kiukkua matkalla,tää on nyt taas tällainen vaihe. Kyllä se ohi menee. Ainakin viimeistään 
kun tulee joku muu vaihe..

Wilmalle haettiin varastosta äitiyspakkauksen toppahaalari.

Ja Eemeli testasi uusia talvivaatteita,mitkä pappa toi kanalasta (Kanadasta) Tosi hienot ja ihan "Eemelin näköiset".



keskiviikko 24. lokakuuta 2012

Talvea kohti




Ulkoilu kyllä piristi!! Ihan mukava syksyinen ilma,aika kylmä kylläkin. Lapset oli puettu lämpimästi,mutta huomasin että oma vaatetus ei ollut ihan säänmukainen :) Kumisaappaat oli minullakin,ei tarvi varoa että kengät ja sukat kastuu. Ja mä kyllä niiiin tarviin uudet kengät!












Keräsin Eemelin ja Aliisan kanssa osan hiekkaleluista leikkimökkiin ja leikkimökin ovi on nyt suljettu. Leikit siellä jatkuvat taas ensi keväänä. Joku olikin jo siivonnut leikkimökkiä,niin sinne oli helppo vaan viedä tavarat joita ei enää juuri käytetä. Hassua,mutta lapset ovat nyt vasta innostuneet trampoliinista. Hyppivät siellä,jos se ei vaan ole märkä. Villasukilla siellä vielä tarkenee ja hyppiessä taitaa aika lämmin tulla. Mutta pakko se trampoliini on pian purkaa autotalliin :(








Piha alkaa olla tyhjä ja hiljainen. Lapset leikkii paljon vähemmän ulkona kuin kesällä,no,kesällä lähes asuttiin ulkona :) Puuhailu on nyt erilaista,leikkimökissä ei enää leikitty,siellä vietettiin kesällä aikaa niin paljon. Hiekkalaatikolla viihtyy lähinnä pienimmät tai oikeastaan vaan Eemeli. Isoimmat hiekkalelut vielä jätettiin,ne sitten vielä löytää ehkä lumenkin seasta. Isommat lapset ovat innostuneet leikkimään vasta päivän hämärtyessä,yksikin ilta leikkivät nurkan takana mm. peiliä ja väriä. Samoja on itse tullut leikittyä lapsena :)






Mutta on tää vuodenaikojen vaihtelu mukavaa. On kiva valmistautua syksyyn ja talveen ja sitten taas odottaa kevättä ja kesää. Jokaiseen vuodenaikaan liittyy jotain mukavaa ja kyllä sitten niitä huonojakin puolia löytyy. Mutta sitähän tää elämä on. Talvea varten me ollaan siivottu pihaa ja kerätty pihatavaroita "talvivarastoon". Pesty jo jotain välikausivaatteita varastoon ja haettu lämpöisempiä vaatteita tilalle. Eilen löysin meidän heijastinliivit ja lapset lähtivät vielä illalla aivan innoissaan liivit päällä ulos :) Odotan jo sitä ensilumen tuomaa riemua lapsissa. Sinne vähän lumiseen nurmikkoon heidän on heti päästävä pyörimään ja tekeen ensimmäinen lumiukko,minikoossa :D Muistan viime talven ensi lumet. Lapset riisuivat läpimärät vaatteet pesuhuoneelle niin että pesuhuone oli märkä ja likainen kattoon asti,oikeesti! Ihanaa..

Mukavaa keskiviikon jatkoa kaikille!!

Voihan väsymys



Voi että meillä on loman jäljiltä väsynyttä porukkaa. Onhan se loma aina jotenkin lepoa jostain kuten koulusta,mutta silti se ei aina ole niin rentouttavaa. Meillä taitaa mennä aikaa ennen kuin päästään normaaliin arkeen ja rytmiin kiinni. Kaikki vaikuttaa kaikkeen. Mua itseäni olisi nukuttanut aamulla aivan älyttömästi!! Väsyttää edelleen. Mietin mitä tekisi ja mitä ei tekisi..

Sohvalla istuskelua kun Wilma nukkuu ja Alli ja Eemeli leikkii? Kotitöitä,väsytti tai ei? Kahvia? Ulkoilua? Hmmm.. Mikähän olisi paras väsymyksen karkoittaja tähän hetkeen?

Ulkoilu,se taitaa auttaa nyt parhaiten,koska takana on kuitenkin ihan hyvät yöunet,niin raitis ilma voisi piristää kivasti. Taidan lasten kanssa keräillä jo osan hiekkaleluista talvisäilytykseen ja tutkaillaan miltä luonto näyttää tähän aikaan vuodesta.

tiistai 23. lokakuuta 2012

Iso hali


Täältä iso halaus kaikille!!

Yksi pieni kerholainen kerhossa ja toinen pieni kerholainen istuu kerhoeväitä syöden sohvalla. Eemeli ei taaskaan halunnut kerhoon. Kerhopaikka kuitenkin vielä pidetään kun ei ole ketään jonossa odottamassa kerhopaikkaa. Jos vaikka ensi vuoden puolelle innostuisi uudestaan jäämään kerhoon kun vähän kasvaa. Mutta nyt mennään näin.

Tiistai päivä on ihana kun lapset menee kouluun vasta ysiin ja kymppiin. Aamulla saa nukkua itsekin puoli kahdeksaan jos vaan Wilmakin nukkuu pitkään. 

Viimeinen koululainen lähti kouluun. Wilma jäi kerhoreissulta ulos nukkumaan. Mä istun vielä takki päällä,palelee. Tänään olisi pyykkipäivä,taas! Pitäisi aloittaa ulkovaatteista,niitä on kuraisina eteisessä ja kuistilla..

Mutta nyt on ihan pakko ensin hetki levähtää,keittää toiset aamukahvit,istua sohvalle ja vaihtaa takki vilttiin. Eemeli valitsee jo dvd:tä. Taitaa pikkumies olla väsynyt,heräsi kesken unien aamulla ja nuhaakin on. Tyyny,viltti ja sohvalle lepäilemään :)

maanantai 22. lokakuuta 2012

Viikonloppu

Kylläpä viikonloppu hujahti hetkessä. Kun on mukavaa niin aika menee nopeasti,liiankin nopeasti. Taas on maanantai ja loma ohi ja arki alkaa. Aikaiset heräämiset alkaa,tylsää. Mutta onneksi viikonloppu on joka viikko :)

Tässä ne olohuoneen verhot,mielestäni ne ovat söpöt! Kivaa vaihtelua.

Kaikki saivat ihania tuliaisia lauantaina. Jokainen sai jotain omaa ja tässä kuvassa Aliisa testaa lasten yhteistä tuliaista. Aliisa rohkeana meni tämä päässä koko kauppareissun :D

Eemeli aivan kurassa,naamaa myöten,kengät vettä valuen tuli kuistille ulkoleikeistä ja siitä suoraan lämpöiseen suihkuun. Venla oli toinen,joka oli kuran peitossa. Tilataan pakkasta,silleen sopivasti.


perjantai 19. lokakuuta 2012

Huomenna..


Huomenna,on koko perhe kotona!! Pelle on ollut kauan ja kaukana reissussa,reilun viikon. Ikävä,sitä ei voi edes sanoin kuvailla,se on niin suuri! Hyvin me ollaan täällä lasten kanssa pärjätty,mutta kyllä välillä on ollut rankkaa. Päiviä on laskettu,minä ja lapset. Ehkä eniten minä,välillä aika on mennyt niin hitaasti. Tämä vahvistaa meitä!

Mutta huomenna <3

Pientä kivaa







Kaupasta tarttui mukaan pientä ja kivaa. Ihan huippu kiva näkkileipälaatikko,uusin muumimuki ja ruusuja keittiötä kaunistamaan. Haettiin myös Elloksen paketti, dvd ja verhot olohuoneeseen. Pian kokeilen verhoja paikoilleen ja toivon että ne ovat niin kivat kuin ajattelin :)

Kauppareissulla

Tänään lähdettiin aamupäivällä kauppareissulle,perjantai,karkkipäivä. Vaikka kyllä on lomalla herkuteltu,mutta pitäähän karkkipäivänä karkkia olla :) ainakin lapset olivat ehdottomasti sitä mieltä. Mukavaa kun on taas kaikki lapset kotona,pienemmillä oli niiiin kova ikävä isompia <3

Kauppareissulla pysähdyttiin myös puistoon.






torstai 18. lokakuuta 2012

Torstai

Tämä junarata on kyllä niin kiva,mäkin tykkään rakentaa junarataa :) Joulupukin kirjeessä täytyy mainita junaradasta. Lisää radan palasia,isompi junarata!!




Wilma unien jälkeen Eemelin ja Aliisan sylissä.

Aliisa ja jäätelöparta :D

Näyttää pahalta asennolta,mutta Wilma tykkäsi :D



Tänään meillä on Ronjalla yökyläkaveri sekä myös Oonalla ja Venlalla,yksi kaveri,yhteinen :)
Saunottiin kolmessa osassa ja taas oli herkkuja. Kyllä meillä on tällä lomalla herkuteltu oikein kunnolla!!

Ja voi että sauna takaa pienille hyvät unet,Wilma ja Eemeli nukahti niin nopeasti,IHANAA!!

Sivun näyttöjä yhteensä