torstai 8. elokuuta 2013

Voi mikä ilma!! Juuri nyt ei taida sataa,mutta synkkäää on. Alkuillasta pienempiä pelotti ukkonen. Eemeli varsinkin pelkäsi. Ukkosen ääni on niin kova ja juuri se kova ääni pelottaa. Ja kai sekin pelottaa kun ei oikein ymmärrä mikä se ukkonen on.

Mitä sadepäivänä puuhaillaan? Oona ja Aliisa leikkii Oonan huoneessa kolmatta päivää Bratz-nukeilla. Taitaa olla super kiva leikki kun niin hyvin viihtyvät yhdessä. Eemeli ja Venla alkoivat juuri katselemaan Vaahteramäen Eemeliä. Wilma tallustaa vaippasillaan ja katselee kirjoja. Ja höpöttää koko ajan. Ronjan huoneessa on vielä hiljaista,ystävä yökylässä.

Mä taidan pestä pyykkiä. Kohta laitan karjalanpaistin uuniin niin päästään herkuttelemaan iltapäivällä. Lounaaksi taitaa olla pyttipannua. Edellisiltä päiviltä jäänyt perunoita,lihaa ym. Luulen että niistä saadaan koottua aika herkullinen pyttipannu.

Eilen tein pitkästä aikaa peltileipää ja voi kuinka hyvää se olikaan. Aika nopeasti oli pelti tyhjä. Se on parasta tuoreena ja lämpöisenä.

Kyllä huomaa että ruokalajit vaihtelee paljon vuodenaikojen mukaan. Kesällä grillattiin paljon makkaraa ja lihaa ja salaattia kaveriksi. Maissia unohtamatta. Niin ja uudet perunat ja silli. Hampurilaisilla tuli myös useasti herkuteltua.

Kun alkaa kesä vaihtua syksyksi ja siitä talveksi..
...ruskeaa kastiketta,perunamuusia. Karjalanpaistia. Peltileipää. Omenapiirakkaa,mustikkapiirakkaa. Nyt suunnitteilla erilaisia kiisseleitä. Vielä kun ilmat viilenee,niin maistuu keitot hyvin.


2 kommenttia:

  1. Ja nyt Wilma jo nukkuu :) Heräsi aamulla kesken unien.

    VastaaPoista
  2. Nyt vasta huomasin että meillä on samannimisiä tyttöjä. Kaksi kaimaa löytyy täältä.
    Ja voi kuinka rupesi mieli tekemään karjalanpaistia. Viimeksi tainnut jouluna sitä syödä. Pitäisiköhän joku päivä tehdä.

    VastaaPoista

Sivun näyttöjä yhteensä