keskiviikko 13. elokuuta 2014

Arjen hetkiä

Takana kolmas koulupäivä.

Toinen aamu olikin jo haastavampi. Sade sekoitti kuviot. Enää ei voinutkaan pukea niin kevyesti kuin ekana päivänä. Ei ollut kovin ilahtuneita ilmeitä kun kaivettiin esiin mm. sadetakkeja ja saappaita. Mutta kyllä niitä sadetakkeja ja saappaita silti lähti matkaan.

 Koulun jälkeen oli taas hulinaa keittiössä,läksyjä ja välipalaa.  

Eilen alkoi myös Eemelin kerho. Kovasti odotti,hyppi kuin vieteripupu aamupäivän...odottavan aika on pitkä,Eemeli pääsi iltapäivän ryhmään.

Tänään tytöt lähtivät kouluun hyvin porrastetusti ja aamu oli rauhallinen. Aliisa saatettiin kouluun pienempien kanssa,huomenna menee kouluun Venlan kanssa.

Tytöt myös tulivat koulusta eri aikoihin ja oli paljon rauhallisempaa kuin eilen.

Wilma tosissaan yritti mahtua Aliisan reppuun,että pääsisi mukaan kouluun








Mutta en kyllä muistanut millaista hulinaa tämä on aluksi kun koulut alkaa ja kun nyt on vielä yksi koululainen lisää. Mutta kyllä se tästä taas alkaa pyörimään. Kesä on todellakin lomailtu ja nyt syksy tuo tullessaan tutun ja turvallisen päivärytmin. Tykkään!

1 kommentti:

Sivun näyttöjä yhteensä