tiistai 8. toukokuuta 2012

Kouluun tutustuminen ja ulkoilua

Nyt hetkeksi sisälle ja lepoa,kaikille. Ollaan oltu aamusta asti menossa ja ulkoilemassa.

Eilen illalla iski paniikki kun tajusin kuinka kiire saattaa aamulla tulla kun kahdeksaksi piti ehtiä kolmen pienimmän kanssa koululle ja valmiiksi en ollut laittanut vielä mitään ja kämppä oli kuin pommin jäljiltä. Ja tiesin että aamutoimet hidastuu jos takit lojuu hujan hajan,iltapala-astiat olisivat vielä pöydällä jne. Olo oli hetken niin voimaton kun koko päivän oli supistellut,särkenyt selkää ja jalkoja,mutta sain kuitenkin kerättyä vielä viimeiset voimat ja siistin paikkoja,pakkasin kassin ja katoin aamupala-astiat jo valmiiksi. Ja pääsin vielä ajoissa nukkumaankin :)

Ja aamu sujuikin sitten hienosti ja ehdittiin ajoissa koululle,Venlalla oli siis kouluun tutustuminen. Venla meni reippaasti muiden mukana opettajan perässä omaan luokkaan ja minä ihme kyllä kuulin rehtorin ja muiden puheet,kun Aliisa ja Eemeli jaksoivat hyvin tunnin ajan olla paikoillaan,meillä oli mukana värityskirjat,kyniä,autoja,keksiä ja mehua. Venla on iloinen ja innoissaan koulun alkamisesta,odottaa syksyä kovasti!

Kun kotiin päästiin niin sitten jo olikin itkua ja kiukuttelua ilmassa...täytyi varmaan purkaa tunteet kun tunnin ajan piti käyttäytyä ja hillitä itsensä :D ja siis taisteltiinhan meillä jo lähtiessä pihassakin :)

Reissun jälkeen ollaan vaan ulkoiltu,syötiin hampurilaisetkin ulkona,NAM! Alli oppi ottamaan itse vauhtia keinussa ja Eemeli oppi potkulautailemaan. Eemeli pääsi myös päiväkylpyynkin jo kun kaatoi ämpärillisen hiekkaa haalarin sisään. 

Taidan keittää kahvit ja hetken vaan olla,Venla ja Alli lähti jo takas ulos ja Eemeli lepäilee sohvalla. 
Kohta odotellaankin jo Ronjaa ja 
Oonaa koulusta ja sit koko porukka välipalalle :)







1 kommentti:

Sivun näyttöjä yhteensä