tiistai 9. lokakuuta 2012

Loputon lista

Tänään kerhoaikaan en tehnyt oikeestaan mitään järkevää ja hyvä niin. Wilma on nukkunut neljä tuntia ulkona ja nukkuu edelleen. Kerran söi puoliunissaan välillä maitoa.

Mutta nyt,tehtävien asioiden lista on loputon. Pyykkiä olen pessyt ja se jatkuu. Mutta,pitäisi tehdä vaikka mitä. Moni asia jää varmaan seuraavaan päivään mutta eteinen olisi jo pakko saada ojennukseen ja yläkerta. Siellä on taas valtava kaaos. Hyvää aikaa olisi ollut tosiaan kerhoaikana,mutta olen päättänyt,että käytän sen ajan vain joskus siivoukseen :)

Mutta ennen kuin teen mitään,niin mä juon pullakahvit :)


Omaa aikaa



Illalla ja aamulla. Tänään heräsin tooosi aikaisin. Lapset 
täytyy herättää vasta puoli kahdeksalta,jos kukaan ei ennen 
sitä herää. Voi olla että jossain vaiheessa päivää alkaa 
väsyttämään,mutta nyt on pirteä olo ja olen saanut tehdä 
monta juttua ihan rauhassa.







Eilen alkuillasta kävin myös ihan yksin bussilla keskustassa. 
Itselleni ostin uusia meikkejä ja Halloween koristeita 
tiimarista. Jos jossain vaiheessa pitäis pienet Halloween 
juhlat lapsille :)



Ronja lähdössä discoon,siis eilen,yhdessä Oonan kanssa suunnittelivat vaatteet ja mä laitoin hiukset :)




maanantai 8. lokakuuta 2012

Vasara ja nauloja


Nämä naulailujutut ovat taas lasten suosiossa,pitkään ne olikin hyllyssä käyttämättömänä alkuinnostuksen jälkeen. Näitä saisi olla enemmän,kun on vaan yksi alusta ja yksi vasara. Ehkäpä voisi joulupukilta toivoa. Talvella tulee paljon enemmän puuhailtua askartelujen ym. parissa kun aikaa vietetään enemmän sisällä. Kaikki lautapelit täytyisi myös käydä läpi,taitaa olla monet niistä aika entisiä,osat hukassa,rasiat teippiä vailla jne.


Tehtiin lisää pullaa viikonloppuna. Nyt sain jo pakastimeenkin,mutta taidan tehdä tänäänkin pullataikinan,että saisi vieläkin lisää pakastimeen. Sieltä voi sitten sulattaa vieraille kahvin kanssa pullaa. Lapsetkin pyörittivät muutaman pullan ja ne näytti hyvältä. Eemeli ei saanut koskea pullataikinaan,koska raaka kananmuna aiheuttaa aika pahan allergiareaktion. Eemeli sai laittaa sokerit tyttöjen leipomien pullien päälle.



Tervetuloa pullakahville ystävät :)


Oli kyllä huippu viikonloppu,me ehdittiin vaikka mitä. Eilen vielä vaihdettiin järjestystäkin olohuoneessa :)

sunnuntai 7. lokakuuta 2012

Pe-la





 Yökyläilyä mummulassa.

Automatkalla,mennessä puolet nukkui ja kotimatkalla kaikki nukkui.

Synttäreitä ja kakkua. Kahdessa paikassa,samana päivänä.

Autotallin siivous. Ulkoilua. Makkaranpaistoa. Sauna. Angry birds "Pommi limsat" 







 

Sivun näyttöjä yhteensä