perjantai 31. tammikuuta 2014


Siinä ne nyt on rivissä jäätymässä.

Jäätaidetta.

Aliisan eskarin,päiväkodin pihasta tämä idea löydettiin. Siellä näitä oli tehtynä iso kasa. Jäädytetty värjättyä vettä ja sekaan mitä mieleen tulee...kimalteita,helmiä,tulppaani,sitruunaviipale,kuusen oksia...mitä vaan!

Muutama on jo avattu,odotetaan että koululaiset tulevat kotiin ja avaavat omansa. Näitä tykkäsi tehdä pienemmät ja isommat ♥

Ja me tehdään näitä ihan varmasti lisää!! 

Kaikki ilo irti pakkasista :) 

Laitan kuvaa kun kaikki on avattu.
 

keskiviikko 29. tammikuuta 2014

Ja tänään mä menen sitten ihan varmasti toooosi aikaisin nukkumaan. Näin ajattelin yöllä kello kolme. Mutta ajatukseksi se taitaa jäädä. Wilma valvotti yöllä. Tuli nukuttua viime yönä vähän ja huonosti. Wilma taitaa olla kipeä. Yski yöllä,eikä nukkunut. Aamupäivän kauppareissulla Wilma oli hiljainen. Toivottavasti ei nouse kuume.

"Minut on vallattu,olen robotti!" sanoi Aliisa kun pääsin eskariin. "No mutta hyvä,koska minulla onkin kaukosäädin jolla robottia ohjataan." sanoin Aliisalle ja kotimatkalla olikin sitten pari reippaasti kävelevää robottia. Välillä niitä piti kuitenkin tankata,kun bensa oli lopussa :)

Kaupasta tarttui mukaan mm. kiisseliä,"pillimehun" muodossa,aika kivoja!!

Ja tulppaaneja



tiistai 28. tammikuuta 2014

Nyt täytyy iloita näistä hetkistä! Lapset ovat jaksaneet kävellä erittäin reippaasti,HIENOA!! ( Mahtava muutos,välillä kun on saanut kantaa kiukuttelevia lapsia kainalossa. )

Aliisa on erittäin innostunut luistelusta. Kolmen päivän aikana on luistellut neljä kertaa. Ja eiköhän huomenna taas mennä luistelemaan :)

Onnistuneista hetkistä saa voimia arkeen


maanantai 27. tammikuuta 2014

Heippa!

Talvinen tervehdys kaikille lukijoille. Sopivasti lunta ja pakkasta. Mukavaa.

Aamupäivällä siivosin keittiön paperikasaa ja merkitsin lisää menoja kalenteriin. Niitä taas riittää. Onneksi on myös päiviä ettei ole mitään menoja.

Saatiin aloittaa viikko kuitenkin rauhallisesti,kun meidän ei tarvinnut lähteä viemään Aliisaa kävellen eskariin vaan Pelle ehti viedä autolla. Voiko parempaa viikon aloitusta olla :)

Koululaiset ovat kaikki kavereillaan.

Pienet leikkii alhaalla. (Lue: Räjäyttää alakerran.) 

Aliisan tuoremehu vinkki:

Purista mandariinin palat valkosipulipuristimella suoraan lasiin. Herkullista! Mehua roiskuu myös pitkin pöytää ja ikkunaankin. Muista siis lopuksi pöydän ja ikkunan kiillotus.


torstai 23. tammikuuta 2014

Välillä arki takkuaa,oikein kunnolla.

Illalla tein pari "tarra-taulukkoa".
  • Kävelen reippaasti.
  • Puen reippaasti.
  • Noudatan sääntöjä.
Jospa niistä olisi apua arjen hankaliin tilanteisiin.

Nyt nukkumaan. Huomenna parempi päivä?


Sivun näyttöjä yhteensä