torstai 10. tammikuuta 2013

Arkisia asioita

Niin se arki pyörii,päivästä toiseen.

Ronja aloitti tanssin,Show&disco alkeet. Upea juttu! Ronja osallistuu koulun discoissa aina tanssikilpailuun ja onkin voittanut monta kertaa.

Aliisa ja Eemeli ovat yllättäneet ja leikkineet hyvin paljon yhdessä ja sovussa! Yleensä sohvalla ei saa hyppiä,mutta ovat leikkineet sohvalla jotain uimaleikkiä,niin en ole kieltänyt,koska leikki on ollut niin kiva,eikä liian villi. Toista päivää pukeutuneina uikkareihin. Aliisa myös laulaa ja tanssii uikkarit päällä.

Eemeli yksi ilta halasi minun käsivartta ja sanoi: " Tässä on minun paras äitini. "

Oona ja Venla olivat kolanneet eilen meidän pihan. Pulkat ja muut tavarat oli laitettu seinän viereen riviin.

Wilma nauttii,kun pääsee itse liikkumaan lelujen luo.

Wilmalla on kuumetta. Voi olla että tekee hampaita. Vauvarokkokin kävi mielessä. Mutta nyt on kyllä räkäinen ja yskäinen ja Ronjakin ollut parina päivänä iltaa kohden flunssainen ja toissa yönä luulin että sillekin nousee kuume,kun kävi yöllä sanomassa kipeästä olosta,mutta aamulla olikin parempi olo. Että ehkä meille on vaan tullut flunssa kylään.


13 kommenttia:

  1. <3 Ihanaa kun lapset ovat sovussa<3 Ronjasta uskonkin että on taitava tanssimaan ja erittäin reipas<3 Ja niiin reippaita on Oona ja Venlakin!! :) Kun katsoin "meidän rakkaat"-kohtaa ja näin lapsenne niin iloisina, ja onnellisina, sydämeni suli ja melkein tuli kyyneileitä. Ihanaa<3
    -Merja

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Silloin kun leikit sujuu sovussa,niin siitä täytyy nauttia :) Koska aina ei leikitä sovussa vaan taistellaan kuin pienet eläimet :D

      Poista
  2. Meillä välillä onnistuu pikkuisilla tuo yhdessä leikkiminen, mutta lelujen jakaminen tuottaa ongelmia..Olis helpompaa kun kaikkia tavaroita olisi aina 2 samanlaista :).

    Sinulle on tunnustus (New blog love) blogissani :).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Laitan eteenpäin,toivottavasti osaan :D

      Poista
  3. Kuvia saisit laittaa enemmän. Vähän tylsää jos on vain tekstiä, koska blogin perusteella on vaikeaa tuntea ihmistä, ja kuvia asioista joita kirjoitat. Tuleeko todellakin kommentteja vain tuollaisia hyviä? Mieti hieman, mitä tänne julkaiset. Kiitos ja toivottavasti osaat osoittaa että kaikkien mielestä tämä blogi ei ole täydellinen sillä, että julkaiset tämän kommentin. - Miranda

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kuvia on ollut nyt vähemmän koska on pitänyt alkaa pienentään ne ensin ennen kuin laitan ne tänne ja aina ei vaan aika riitä. Ja tekstiä toivottiin enemmän :)

      Muutama(3)negatiivinen kommentti on tullut ja yhden olen julkaissutkin ja siis sen lisäksi kaksi muuta mitä en ole julkaissut. Jonkun rajan saan varmasti pitää,että minkä julkaisen ja minkä en. En halua ikävistä kommenteista mitään sen suurempaa numeroa täällä tai väittelyä. Jokaisella on totta kai oma mielipiteensä. Mutta jos jonkun mielestä blogi on hirveä,niin en ymmärrä miksi sitten lukee sitä.

      " Mieti hieman,mitä tänne julkaiset. " Tarkoititko kommentteja vai tekstiä? :)

      Hassua vaan kun tuo sana täydellinen tulee taas esille. Eihän mikään ole täydellistä.

      Poista
    2. Yksi kommentti mitä en aikanaan julkaissut,oli vain että: Hirveä blogi! Ja silloin tuntui siltä että en julkaise,koska ajattelin että jos joku vaan ihan huvikseen haluaa haukkua,niin kun huomaa että se julkaistaan,niin niitä alkaa tulla sitten jatkuvasti,häiriöksi asti.

      Ja ne kaksi muuta oli siihen tyyliin,että: Tämä ei ole todenmukaista tai oikeaa elämää. Toisen julkaisin,toisen en. Koska kerran jo vastasin ja selvensin blogini tarkoitusta. Että tässä blogissa pääosin kirjoitan niistä hyvistä asioista elämässä. Vaikka kyllä meidän elämässä on vastoinkaymisiä,murheita,huolia ja ongelmia,niin kuin kaikilla.

      Ja päivän aikana tapahtuu niin paljon,etten millään kaikista tapahtumista pysty kirjoittamaan,nää on vaan jotain pieniä otteita meidän elämästä ja niitä hyviä hetkiä. Kyllä niitä huonoja juttuja tulee murehdittua muutenkin ihan liikaa ja stressattua. Mutta jokaisesta päivästä löytyy jotain hyvää :)

      Tulipas piiiitkä selitys :D

      Kiitos Miranda kommentistasi!

      Poista
  4. Blogiasi on kiva lueskella ja mielestäni siinä ei ole mitään muutettavaa,se on teidän perheen näköinen <3 Jos ihmiset haluaa lukea niitä negatiivisiä asioita niin sellaisiakin blogeja varmasti löytyy. Välillä on arki tylsää ja harmaata,mutta blogiasi lueskellessa tulee hymy huulille!
    Hyvää kevään odotusta teidän perheelle :)


    Terkuin Milla Järvinen

    VastaaPoista
  5. Hyvä ettet ottanut kommenttiani isona loukkauksena!:) Monet kommentit ovat oleet melko hyviä ja ymmärrän toki, että jos on esimerkiksi "eronne" aikana tullut kommentteja, niin et niitä halua julkaista. Ihmettelen myös suuresti, että kuka ihminen haluaa pahoittaa toisen mieltä laittamalla ilkeää kommenttia... ;D Sinulla on blogin tekemisessä oikea asenne. Et välitä jokaisen mielipiteestä, vaan sovellat kommenttien vinkkejä oman makusi rajoissa. Tosi kiva ja omaperäinen blogi! Ymmärrän myös ettei sinulla ole kuiven laittamisessa aina aikaa, kun päivällä kädet ovat täynnä ja yöllä pitäisi sitten nukkua... Tarkoitin sillä "Mieti mitä blogiisi laitat" kommentilla sitä, että jos laittaisit vain hyvät kommentit, niin voisi olla hieman epärealistista! Mutta en tiennytkään, että tänne oli tullut vain pari ilkeä kommentti... Kun yleensä juuri tälläisissä blogeissa anonyymit laittavat ikävää tekstiä... Blogisi on ihana tälläisenä ja kommenttiesi perusteella olet rehellinen ja ystävällinen. Blogisi värit ja tausta ovat muuten ihania! Niin ja tajuan myös, että kaikkea ei voi tänne laittaa, koska eihän sinulla riittäisi aikaa... Ja Milla, ei tätä minustakaan pitäisi muuttaa ja on hyvä kun tämä on heidän perheensä näköinen, mutta esim. Merjan kommentin myötä blogista tuli realistinen. Millan kommenttiin lisäisin vielä, etten etsi miään typerää blogia, jossa vain haukutaan!;( En todellakaan ole sellainen ihminen:( Ole hyvä vain, on ilo lukea perheen arjestanne! Ja jos sinulle tuli yhtäänkin paha mieli, tai loukkaannuit olen todella pahoillani!;( Ja tajuan kyllä, olen itsekkin lukenut paria blogia, jossa on ensin tullut pari ilkeää kommenttia, ja sitten kaikki olivat laittaneet ilkeää kommenttiä, se oli muuttunut vieläkin ilkeämmäksi, ja vielä anonyyminä! Olen yrittänyt itsekkin luoda blogia, mutta en ole osannut;DD Tajuan sinua, koska minullakin on suurperhe! Nimittäin 2v kaksoset, 5v, 6v, 8v,10v ja 11v! Kiitos että kommentoit kommenttiini, ymmärrän sinua nyt vielä paremmin! Ja vielä kerran: Olen TODELLA pahoillani jos pahoitit mielesi, mutta nyt lapsia ruokkimaan! Minäkin rakastan kevättä!
    T: Miranda
    / OHO, kuinka pitä kommentti tuli!;D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos!

      En pahoittanut mieltäni :) Vastaan mielelläni kommentteihin ja äkkiä tulee pitkäkin teksti kirjoitettua,ihan huomaamatta :) Mutta mukavaa kun tulee keskustelua,kun se vaan pysyy asiallisena,kaikkien osalta :)

      Poista
    2. Ja kerran sain kommenttina linkin johonkin sivulle,enkä oikein ymmärtänyt sitä niin jätin julkaisematta :)

      Idean blogiin sain siitä,että kun elämä ei aina ole niin helppoa ja arki on välillä tylsää. Että vaikka olisi kuinka huono päivä ja tuntuu että kaikki menee pieleen,niin siitä huolimatta löytyy aina jotain hyvää,jokaisesta päivästä. Mutta olen itsekin tyytyväinen,että blogi on nyt realistisempi :)

      Poista
    3. Kiva, että ymmärsit!<3
      T: Miranda:)

      Poista

Sivun näyttöjä yhteensä