sunnuntai 10. maaliskuuta 2013

Lähes terveenä jo

Pe-la välisenä yönä alkoivat muutkin tulla kipeiksi :( Yö oli aika haastava. Kaikki odottivat että olisi jo aamu ja olo parempi.

Lapsista yksi on välttänyt taudin,ainakin vielä. Kaikki muut lapset kipeänä ja molemmat aikuiset myös ja vielä samaan aikaan. Eilinen päivä oli pahin,mutta selvittiin. Eilen tavoitteena oli että kaikki juovat riittävästi ja syövät pikkuisen jotain jos pystyvät. Pyykki kannettiin suoraan takakuistille. Koko perhe vietti päivän olohuoneessa sohvalla ja lattialla makoillen ja leväten. Viime yö meni jo hyvin ja tänään kaikilla alkaa olla parempi olo. Paitsi yksi lapsista oksensi aamusta,mutta nyt taas vointi hyvä.

Meidän piti tänä viikonloppuna käydä kylpylässä,mutta...
Mulla olisi ollut eilen aika hierojalle,mitä olen viikon odottanut,kun niskat on jumissa ja päätä särkee,mutta...


Tänään pestään pyykkiä ja aloitetaan syöminen varovasti ja kevyesti. Aamupäivällä uunilohta ja salaattia. Ja toivotaan,että tämä oli tässä.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Sivun näyttöjä yhteensä