maanantai 6. elokuuta 2012

Sairastelua


Meillä on Ronja ollut tosi kipeänä,eilen kävi isin kanssa päivystyksessä. On ollut kuumetta,välillä todella paljonkin,korvat kipeät,kurkku kipeä,ääni ihan kumea. Lääkekuuri,bakteeritulehdus kurkussa,tulokset pitää soittaa huomenna. Silmätkin rähmi eilen,mutta eivät saaneet tippoja. Illalla ja yöllä silmät aivan tulehtuneet :( 

Tänään täytyi käydä siis uudestaan lääkärissä. Nyt saatiin tipat silmätulehdukseen Ronjalle ja Oonakin sai lääkekuurin,kun korvakäytävän tulehdus ei tipoilla tunnu parantuvan ja nyt on kai sit korvatulehduskin,lääkäri ei ollut varma. Eemeli sai myös omat silmätipat allergiaan. Ja samalla lääkäri paineli Eemelin otsan,kun viikonloppuna Eemeli kaatui ja sai siihen ison kuhmun. Taitaa mustua isolta alueelta otsa. Mutta muuten ok.




Lääkäri laski sängyn alemmaksi kun päästiin huoneeseen (olin siis yksin kaikkien lasten kanssa lääkärissä,kun Pelle palasi tänään takaisin töihin lomilta) ja laittoi lapset siihen riviin istumaan :D Aika hyvin selvittiin lääkärireissusta :) Apteekissa jo pienempiä alkoi reissu väsyttää,mutta ei isompaa kohtausta kukaan järjestänyt. Jäätelöt haettiin sen kunniaksi,kun kaikki malttoi olla lääkärin huoneessa rauhallisesti :)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Sivun näyttöjä yhteensä