keskiviikko 12. joulukuuta 2012

Arkea

Ihan tavallista keskiviikko arkea.

Ja kyllä,jalat ovat aika kipeät!

Tarkoitus olisi käydä kävellen kaupassa päivällä tai alkuillasta,katsotaan.

Pyykkiä täytyisi taas pestä. 

Eilen imuroin,tänään imuri saa seistä ihan yksin nurkassa.

Mitähän syötäisiin iltapäivällä? Juuri söin paistettua kananmunaa ja salaattia. Täydellä mahalla ei pysty edes ajattelemaan vielä päivän muita ruokia :D

Wilma oppi viimein kääntymään jokin aika sitten ja nyt se ei muuta teekään,viihtyy paljon paremmin lattialla lelujen kanssa. Mutta välillä hermostuu aivan täysin kun ei pääse eteenpäin!

Lattialla pyörii joulupalloja,kuusessa on yksi pallo.

Astuin taas muroihin,ne jää ärsyttävästi villasukkiin kiinni. Aamupalalla oli muroja.

Aamulla silitin ja ripustin jouluverhot keittiöön.

Eemeli haluaa tehdä pipareita.

Alli on kaverilla.

Venla sai kännykän,kun oppi lukemaan. Soitti eilen koulumatkalta kolme kertaa.

Ronjalle toin ostoksilta uuden ripsivärin ja itselleni myös. Meillä on nyt samanlaiset :) Pellelle löysin kivan hupparin.

Oona on innoissaan joulujuhla esityksestä!

Huomenna koulun joulumyyjäisiin. Ronja laulaa siellä joululauluja ja Oona ja Venla muutaman muun tytön kanssa esiintyy koulun talentin finaalissa,jos olen oikein ymmärtänyt.

Tekemistä ja touhua riittää,mutta mulla on nyt jotenkin tylsää...täytyy kehitellä jotain :)

Nyt kahvia.


3 kommenttia:

  1. Blogisi on todella ihana! Se ei ole myöskään matkittu mistään, mutta voisit kirjoittaa edes hieman,että esim. Oonalla oli tänään kiukkupäivä. En tarkoita että kaikki pikkujutut tänne pitäisi laittaa, mutta se tekisi blogistasi realistisemman, sillä muuten luulisi että elämäsi on täydellistä, lapset aina niin kilttejä<3 Mutta jokaisella on omanlainen näkemys miten blogia pitää kirjoittaa... Toivottavasti hyväksyt tämän kommentin muillekkin nähtäväksi. Olen todella pahoillani jos tämä loukkasi sinua:(
    T: Merja

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kommentistasi,ei se loukannut mitenkään :) Ymmärrän mitä tarkoitat. Ei ole tarkoitus antaa kuvaa,että kaikki olisi täydellistä. Kyllä kaikki tietää ettei kenenkään elämä ole täydellistä. Elämäni ei ole täydellistä,eikä lapset aina kilttejä. Itsekin haluaisin saada blogista realistisemman,mutta täytyy tarkkaan valita oikeat sanat,ettei pahoita kenenkään mieltä. Lapsista ei ehkä ole kiva kuulla muualta,että mä luinkin sun äidin blogista että sulla oli vähän kiukkupäivä tms. Jos ymmärrät mitä tarkoitan :) Meillä on tässä aika vaikeitakin aikoja takana,kun selaa blogia taaksepäin. Kaikki ideat otetaan vastaan. Katsotaan mitä saan aikaiseksi :) Kommentoihan myöhemmin lisää,että tuleeko sellaista tekstiä kuin toivoit :)

      Poista

Sivun näyttöjä yhteensä