perjantai 14. joulukuuta 2012

Luistelua


Nyt on ollut kivoja pakkaspäiviä,pakkasta just silleen sopivasti! Tällä viikolla avattiin luistelukausi. Luistelureissu ei ole aina ihan kevyttä puuhaa. Autolla ei menty,kun se on viikolla täynnä työtavaraa. Vaikka ei matka pitkä ole mutta kyllä se väsyttää kun ensin lapset kävelee,luistelee ja taas kävelee. Väsyvät,mutta se tietää taas helpompaa iltaa. Ulkoilu ja liikunta auttaa nukahtamaan helpommin.

Se lähtö on vaan aina haastavaa,kaikki säntäilee etsimään vaatteitaan,kaikki tarvii apua yhtäaikaa. Otetaan luistimet ja kypärät esille. Väitellään vähän mikä oli kenenkin kypärä. Kun päästään ulos ja ovi kolahtaa kiinni,niin alkaa helpottamaan. Isommat lähtee jo edeltä käveleen. Pienemmät vaunuihin. Onneksi Pelle oli ajoissa kotona ja niin pystyttiin ottamaan kahdet vaunut niin päästiin nopeampaa. Vaikka tuplat olikin rikki,eikä työntäminen lumessa ollut yhtään kivaa. Enkä kyllä yksin edes lähtisi kaikkien kanssa luistelemaan,oon niin huono kiristämään luistimia. Luistimien laitossa on myös hyvä olla kahdet kädet. Mutta siltikin joka kerta omat sormet ehtii jäätyä. Luistelutyyliä oli joka lähtöön,jokainen tavallaan. Eemeli lähinnä konttasi luistimien kanssa,mutta ei silti halunnut luistimia pois vaikka ei juuri pysynyt pystyssä. Kauaa ei oltu,jalat väsyy nopeasti. Isommat jäivät vähän pidemmäksi aikaa. Kotiin käveltiin posket punaisena,pipo lumisena ja vinossa ja räkä poskella. Siis lapset tai osa lapsista :)

" Koska luistellaan,ihan muuten vaan,kun maassa on lunta ja pakkasta! Koska luistellaan ihan muuten vaan,no tietenkin talvella! "

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Sivun näyttöjä yhteensä