lauantai 1. joulukuuta 2012

1.12


JA JOULUN ODOTUS ALKAA. Tänään aamuna lapset saivat avata ensimmäisen joulukalenterin luukun. Meillä on tänä vuonna "JOULUPUSSI" missä on päivittäin jotain pientä kivaa. Vaihdellen yhteinen juttu tai jokaiselle jotain omaa.


Maisema on ihanan valkoinen ja luminen. Lunta leijailee ilmassa.


Ja mun ei tarvi enää palella ulkona,löysin kaupasta uuden ihanan lämpöisen talvitakin. Kauppareissu kävi taas ihan työstä. Lähtiessä jääkaappi huusi tyhjyyttään. Kauppakasseja oli kuusi,kaikki aivan täynnä. Leipää oli pelkästään yksi muovikassillinen. Olen alkanut ostaan reilusti leipää valmiiksi pakastimeen,ei meillä kauan yksi leipäpussi kestä. Maitoa oli kiitettävästi. Kurkkua ostetaan heti kolme,yksi ei riitä mihinkään. Kauppareissua nopeuttaa se,että lapsetkin hakevat kärryyn tavaraa. Joku hakee juustoa ja toinen käy valitsemassa jogurttia. Meillä menee noin tunti kun tehdään isot ostokset prismassa ja jos käydään s-marketissa niin puoli tuntia ja ostokset ovat vähän pienemmät :)

Kun kaupasta kotiudutaan,niin ostoksien purkamiseen menee hetki jos toinenkin. Mä en yhtään tykkää siitä hommasta,kunpa joku tekisi sen mun puolesta. Ja joskus on joku tehnytkin,kiitos :)

Myös kaupassa tavaroiden pakkaus on aika homma,siinäkin olisi mukava olla joku apulainen ja eilen meillä olikin,kiitos :)

Lapset kyllä mielellään pakkaisi kaupassa,mutta jos kaikki lapset ovat kaupassa,niin ei onnistu,on liian monta kättä. Mutta jos ollaan pienemmällä porukalla niin sitten joku lapsista auttaa. Kassalle tultaessa lapset yleensä menevät kaupan penkille odottamaan,ettei vallata koko kassa-aluetta.

Näin meillä kauppareissulla :)


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Sivun näyttöjä yhteensä